Historiaa

Tampereen Kokoomuksella on hieno historia

 

 

Tampereen Kokoomus (aikaisemmin Kansallisseura) on yksi suurimmista Kokoomuspuolueen yhdistyksistä maassamme. Yhdistys perustettiin tammikuussa 1919 ja oli pitkään ainoa kokoomuksen yhdistys Tampereella.

Yhdistys vastasi kokoomuksen vaalitoiminnasta Tampereella yksin 1960-luvulle asti. Itsenäisen Suomen ensimmäisissä kunnallisvaaleissa 1918 kokoomus ei vielä ollut mukana, mutta jo vuoden 1919 "kiihkeissä" eduskuntavaaleissa puolue sai 15,7 %:n kannatuksen. Tampereella paikallinen yhdistys organisoi vaalitoiminnan siten, että kaupunki jaettiin 15 alueeseen, joihin nimettiin vaalitoimikunnat. Toimikunnan jäsenet herättivät talo talolta ihmiset äänestämään kokoomusta.

Sota-aikana toiminta laantui seuran miesten ollessa sodassa. Seuran puheenjohtajana toimi 1950-luvulla asekätkentätuomiosta vapautunut sosiaalineuvos Eero Kivelä.

Yhdistyksen jäsenistä ovat ministereinä olleet Yrjö Pulkkinen 1920-luvulla, Niilo Solja 1930-luvulla, Toivo Horelli 1940-luvulla ja Kimmo Sasi 1990- ja 2000 luvulla. Sasi on ollut eduskunnan jäsen jo 30 vuotta.

Tampereen ensimmäinen pormestari Timo P. Nieminen on Tampereen Kokoomuksen pitkäaikainen puheenjohtaja. Hänen jälkeensä valittu, Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen on myös Tampereen Kokoomuksen jäsen.

Kokoomuksen kannatus on 95 vuoden aikana vaihdellut Tampereella 15 prosentista 33 prosenttiin.